Tervetuloa tutustumaan Astrologian ja Tarottien mystiseen maailmaan!
Täällä voit tutustua AstroTarot perusteisiin. Astrologian verkko-opetus sivuillani kerron Astrologian perusteista, joita tarvitset tällä matkallasi. Astrologiset symbolit ja merkitykset käydään läpi yksi alue kerrallaan. Varoituksena, että tämä harrastus voi viedä mennessään.

Minä olen Siruska
Sirun AstroTarot sivujen sielu.
Löydät minut Facebookista: Siruska Sirun AstroTarot
Tutkimusmatkani Astrologian maailmaan on kestänyt hyvin kauan. Mielenkiinto syttyi jo hyvin nuorena, siihen aikaan tietoa haettiin kirjoista ja lehdistä. Nettiä silloin ei ollut eikä valmiita ohjelmia. Luin paljon aurinkomerkeistä ja horoskoopeista. Ensimmäisen oman Astrologian opukseni hankin nuorena 80-luvun puolivälissä. Siitä alkoi Nousevien merkkien laskeminen ja syntymäkarttojen piirtäminen kaikille tutuille ja vähän tuntemattomillekin. Silloin kartan laskeminen ja piirtäminen oli aikaa vievää ja luovaa toimintaa. Kiinnostuin erityisesti nousevista merkeistä ja niiden merkityksistä. Astrologian oppiminen oli hyvin paljon itseoppimista. Varsinaisille kursseille ja ryhmiin osallistuin paljon myöhemmin.
Ensimmäisen esitelmäni Astrologiasta pidin 80-luvun lopulla, laskin luokkakavereille Nousevat merkit ja kerroin millaisia joidenkin merkkien ominaisuudet ovat. Tämä oli minun historiani ensimmäinen esitelmä, jolloin näin yleisön silmien kirkastuvan mielenkiinnosta. Olin löytänyt myös itselleni ikuisen harrastuksen. Tämä harrastus on vienyt täysin mennessään ja kestää luultavasti loppuelämäni. Astrologiasta löytyy aina uusia mielenkiintoisia alueita tutkittavaksi.
Näiden vuosien aikana olen tehnyt erilaisia Astrologisia tulkintoja. Syntymäkartan ja parisuhdekartan tulkintoja, tulevaisuuden kuvioita tutkin Auringonpaluukartalta, progressiiviselta (edistyneeltä) kartalta sekä transiiteista. Syntymäkartalta tutkin kokonaisuutta intuitiivisella tavalla. Syntymäkartalta löytyvät sinun elämäsi voimapisteet, luovuuden lähteet ja sielunsuunnitelma.